Koulutuksen kautta varmistat osaamisesi pelialan ammattilaisena. Tavoitteena on antaa valmiudet pelialalla toimimiseen valitsemallaan suuntauksella sekä luovuutta vastata tulevaisuuden haasteisiin.

Tervetuloa mukaan Suomen ensimmäiseen, täysin pelialalle kohdistettuun media-alan ammattitutkintoon!

KOULUTUS ON TARKOITETTU

Koulutus on tarkoitettu henkilöille, joilla on jo media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto tai sitä vastaavat tiedot ja taidot.

Etsimme opiskelijoiksi määrätietoisia, yrittäjähenkisiä ja kunnianhimoisia pelialan taitajia. Arvostamme hakijoissa syvää erityisosaamista ja laajaa yleisosaamista. Peliprojektien toteuttamiseen tarvitsemme monia erilaisia osaajia, joten koulutukseen kannattaa hakea, olitpa kiinnostunut ohjelmoinnista, grafiikan tuottamisesta, audiotuotannosta ja/tai pelisuunnittelusta.

KOULUTUKSEN TAVOITE

Koulutuksen alussa syvennetään yleistä toimintaympäristön tuntemusta, josta jatketaan osaamisalan omissa opinnoissa alan ammattimaisten tuotantoprosessien monipuoliseen hallintaan.

Koulutuksen tavoitteena on ensin valmistaa opiskelijat toimimaan ryhmissä oman erityisosaamisensa mukaisesti ja sen jälkeen toteuttaa pelituotteita neljän kuukauden pituisessa peliprojektissa. Projektit julkaistaan ja markkinoidaan ammattimaisella otteella koulutuksen loppuun kytkettävässä pelialan tapahtumassa.

KOULUTUKSEN TOTEUTUS

Jokaiselle opiskelijalle tehdään opintojen alussa henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma HOKS, jossa huomioidaan aiempi osaaminen. Koulutus kestää noin vuoden.

Koulutus toteutetaan päätoimisesti etäopiskeluna. Opiskelun viimeiset ammatilliset näytöt sekä lopullisten peliprojektien julkaisutapahtuma ovat paikan päällä Villilässä. Koulutus sopii hyvin myös työn ohessa suoritettavaksi.

Media-alan ammattitutkinto pelialalla (150 osp) muodostuu kahdesta pakollisesta tutkinnon osasta ja kahdesta valinnaisesta tutkinnon osasta.

Pakolliset tutkinnon osat:
– Media-alan toimintaympäristön tunteminen, 15 osp
– Audiovisuaalisten tuotantoprosessien hallitseminen, 55 osp

Valinnaiset tutkinnon osat:
– Audiovisuaalisen tuotannon toteuttaminen, 30 osp
– Audiovisuaalisen sisällön suunnittelu ja toteuttaminen, 50 osp

KOULUTUKSEEN HAKEUTUMINEN

Koulutukseen hakeutuminen on kaksivaiheinen. Hakemukseen sisältyy ennakkotehtävä, jonka perusteella hakijat pisteytetään. Haastatteluun valitaan ennakkotehtävän perusteella.

Ennakkotehtävä on pelialan portfolio, jossa esittelet omaa osaamistasi pelialalla mahdollisimman monipuolisesti.
Portfolion rakenne on omavalintainen ja se voi sisältää oman osaamisen mukaisesti mm. esityksiä, peliprojekteja, kokemusta, koodia, 2D/3D-grafiikkaa, animaatioita, musiikkia, ääniefektejä sekä suunnitteludokumentteja. Portfolion tarkoituksena on todistaa sekä näyttää osaamisesi, luovuutesi, motivaatiosi ja soveltumisesi pelialalle videoiden, äänien, kuvien ja tekstien välityksellä. Portfolio palautetaan joko nettisivuna tai pdf-tiedostona 31.8.2021 mennessä osoitteeseen: jani.grohn@sataedu.fi.

Portfolion maksimipistemäärä on 15 p.
Arviointikriteerit:
1. Tekninen osaaminen max. 5 p.
2. Luovuus, visuaalisten ilmaisukeinojen käyttö max. 5 p
3. Soveltuvuus alalle max. 5 p.

Haastattelut järjestetään 15.9.-17.9.2021.Alkamisajankohta: 6.10.2021 Paikkakunta: Nakkila Hinta: 250 €

Lisätietoja: https://sataedu.fi/koulutus/media-alan-ammattitutkinto-pelialan-painotus

Rahoitusta kodin tarpeisiin

Tänä aikana rahoitusta kodin kunnostukseen ja oman elämän eri tarpeisiin on saatavilla entistä useammalta taholta. Siksi kannattaakin tarkistaa eri rahoitusvaihtoehtoja rauhassa, ja vertailla mikä on itselle se paras. Yksi vaihtoehto näiden kaikkien joukossa on Bondora laina, josta voit lukea lisää linkin takaa. Aina kun olet miettimässä ulkoista rahoitusta, lainaa, kannattaa miettiä sitä lopullista lainan summaa – älä ota liikaa, ja suhteuta tarpeesi oikeasti sen mukaan mihin sinulla on varaa, sillä se laina pitää myös maksaa lainaehtojen mukaisesti takaisin. Samalla voi myös miettiä, maksaisiko ne muut vanhat ja pienet osamaksut ja lainat pois uudelle lainalla, jossa voi olla paremmat lainaehdot, eli pienemmät kuukausikulut ja lainankorot.

Arjenluksusta omaan kotiin

Ei kaikki kodin luksustuotteet enää tänä päivänä välttämättä maksa maltaita. Osan kodin ja arjen luksustuotteista ovat saatavilla ihan tavallisista verkkokaupoista, mutta tuovat mukanaan sitä aina välillä tarvittua pientä luksusta oman kodin arkeen. Totta kai perinteiset luksusmerkit pitävät pintansa myös 2020-luvulla, vaikka nykyaikaan on tullut perinteisen luksuksen ohelle myös digitaalinen luksus – joka onkin sitten aivan oma lukunsa kokonaan.

No responses yet

    Vastaa